Kymmenen potenssit Zimbabwen avuksi

Zimbabwessa kannattaisi harkita setelien ja kolikkojen arvojen merkitsemistä kymmenen potenssien avulla, koska pitkästä nollarivistä on hankalaa laskea nollien määrää. Hotellihuoneen hinta olisi esimerkiksi `10^13` dollaria. Paljon helpompi hahmottaa kuin 10 000 000 000 000 dollaria.

Philips 14PV320/01

Philips 14PV320/01 on 14-tuumainen kuvaputkitelevisio, jossa on VHS-nauhuri ja kaksi PAL-viritintä. Televisiolla pystyy siten tallentamaan yhtä kanavaa ja katsomaan toista samanaikaisesti. Ostin television elokuussa 2000. Se toimi aluksi hyvin, mutta jo ensimmäisen vuoden jälkeen televisio alkoi jumiutua satunnaisesti ajastetun tallennuksen yhteydessä. Tämän jumiutumisen huomasi siitä, että ajastetun tallennuksen merkkivalo ei ollut sammunut. Lisäksi televisiota ei saanut käynnistettyä valmiustilasta muuten kuin sammuttamalla virtakytkimestä ja käynnistämällä uudelleen. Vuonna 2004 tai 2005 ääni alkoi pätkiä, mutta oudosti vain yhdellä käytössä olleista kanavista. En valitettavasti koskaan kirjoittanut muistiin pätkivän kanavan numeroa. Ääni saattoi lakata kuulumasta jopa kymmeneksi sekunniksi kerrallaan. Äänenvoimakkuutta ei pystynyt säätämään ollenkaan katkoksen aikana. Vuonna 2004 televisio siirtyi toisen lähettimen alueelle. Kanavien hakutoimintoa ei kuitenkaan voinut käyttää, sillä sen tilalla valikossa luki "EI AKT.". Vein television huoltoliikkeeseen, joka veloitti korjauksesta 50 euroa. Sitten alkuvuodesta 2005 kanavanhaku oli taas "EI AKT.". Järkyttyneenä kysyin Philipsiltä nettilomakkeen kautta, joudunko maksamaan virityksestä tästä lähtien joka kerta 50 euroa. Yllätyksekseni sain melko pian sähköpostilla vastauksen, joka yllätti vielä enemmän: en joudu. Vastauksen mukaan minun pitäisi palauttaa laite tehdasasetuksiin poistamalla kasetti ja painamalla kumpaakin kelausnappulaa 10 sekunnin ajan. Kokeilin heti ohjetta ja olin kuin ällikällä lyöty, kun televisio alkoi kiltisti hakea kanavia. Huollon jälkeen vuonna 2004 olin kysynyt huoltajilta, mitä he tekivät televisiolle. Vastaus oli jotain epämääräistä prosessoreista ja päivityksistä. Tämä huolto on tuntiveloituksella mitattuna kallein koskaan käyttämäni palvelu ja varmasti sellaiseksi jääkin, kun kymmenen sekunnin työstä veloitetaan 50 €. Tuntihinnaksi muodostuu 50 €/(10 s/3600 s/h) = 18000 €/h.

Tämän television sekä kahden kelloradion surkean laadun vuoksi suosittelen välttämään Philipsiä. Olin tosin positiivisesti yllättynyt siitä, että esimerkiksi 14PV320/01:n käyttöohje on ladattavissa suomenkielisenä Philipsin nettisivuilta etsittyäni turhaan 5110:n käyttöohjetta Nokia Oyj:n nettisivuilta. Käyttöohje ja hieno tukiorganisaatio eivät kuitenkaan paljon lohduta, jos tuote on surkea. En ole näkemykseni kanssa yksin.

Vuonna 2007 jälleen uuden muuton koittaessa näytti siltä, että on parasta luopua television käytöstä. Päätökseeni vaikuttivat silloisten digitaalisten vastaanottimien osta vika säkissä -myynti, 14PV320/01, television huono ohjelmatarjonta ja muut periaatteelliset heikkoudet sekä MTV3:n ylimielisyys.

Lisää ongelmia antenniverkossa

Digita rukkasi maanpäällisen televisioverkon lähettimiään kesän aikana. Tiedottaminen asiasta ilmeisesti epäonnistui, koska olen kuullut ja lukenut eri viestimistä valituksia yllättävästä kanavien katoamisesta. Digitalla on netissä tiedotesivu, johon ei ole linkkiä digitv.fi-sivuilla ja jonka löytää digitv.fi-sivustolta vain hakemalla sanalla uutiset. Huomaa myös tiedotesivun helposti muistettava URL. Samat tiedotteet ovat myös digita.fi-sivustolla vieläkin helpomman URL:n takana.

Yksi hyvä tapa tiedottaa tulevasta televisiolähetysten vastaanottamiseen tarvittavan tekniikan säätötarpeesta olisi televisiolähetys. Henkilökohtainen kirje olisi varmasti toinen hyvä tapa, mutta tähän ei kuitenkaan ole ilmeisestikään mahdollisuutta, koska Digita on kuitenkin viime kädessä osakeyhtiö, jonka tarkoitus on tehdä voittoa. Siispä "Digita tiedottaa huoltokatkoksista www.digita.fi , Yleisradion teksti-tv-sivulla 581 ja lähettämällä kunkin alueen medioille asiaa koskevan tiedotteen. Tieto huoltokatkoksista on myös valtakunnallisessa kuluttajapalvelukeskuksessa DigiTV Infossa."

Kustavilainen Tapio Hiltunen kertoi ongelmistaan Turun Sanomissa 29.7.2008, s. 20. Hän oli laittanut antennijärjestelmänsä kuntoon ennen kuin Digita kesällä 2008 muutteli taajuuksia ja laajensi näkyvyyttä. Nyt hän tarvitsee taas uuden antennin ja suuntauksen. Hän oli yrittänyt kysyä Digitalta Kustavin Viherlahden täytelähettimen sijaintia, jotta hän voisi itse yrittää tarkistaa suuntausta, mutta sitä hänelle ei ollut kerrottu. Digitv-sivustolla onkin tämä lause: "Täytelähetinasemien koordinaatteja emme voi julkaista, sillä ne kaikki eivät ole Digitan omistuksessa." Ilmeisesti tämän Viherlahden lähettimenkin omistaa jokin kännykkäoperaattori. Omituisesti Digitan asiakaspalvelu ilmoitti, ettei tiedä syytä lähettimen sijainnin paljastamiskiellolle, vaikka yksi syy on luettavissa netistä.

Digitalla on netissä karttapalvelu, josta selviää, että Kustavin Viherlahden täytelähetin sijaitsee Viherlahdentien varrella. Noin kilometri Johteenkulmantien risteyksestä etelään Viherlahdentien kanssa risteää länsipuolella tie, jonka nimi ei selviä 02.fi-karttapalvelusta eikä eniro.fi-karttapalvelusta. Digitan karttapalvelun mukaan lähetin on tämän nimettöman tien varrella. 02.fi-karttapalvelun maastokartasta käy ilmi, että nimettömän tien varrella sijaitsee jäteasema, siis kaiketi kaatopaikka. Lienee siis niin, että täytelähettimen ja jäteaseman osoite on Viherlahdentie ja että tällä risteävällä tiellä ei todellakaan ole nimeä. Ilmakuvista ei tässä tapauksessa ole apua, koska ne ovat resoluutioltaan kilometrin luokkaa. Joku kustavilainen käyköön mittaamassa lähettimen tarkemman sijainnin. Eniron karttapalvelusta saa myös GPS-koordinaatit. Jos niistä nyt on antennin suuntauksessa jotain iloa, niin tässä ovat Viherlahden lähettimen koordinaatit 500 metrin tarkkuudella: Lat = N 60º 31' 42.46", Long = E 21º 24' 9.16".

Tikiänkyrä iloitsee siitä, että hänen ainoa televisionsa, Philips 14PV320/01, on ollut varastoituna maaliskuusta 2007 alkaen.

ASCIIMathML-testi

Jos selaimesi on uudehko Firefox etkä ole estänyt Javascriptin suoritusta, näet tätä kappaletta seuraavalla rivillä . Muuten näet vain tekstin `x^2`.

`x^2 `

Tämän taikatempun tekee Peter Jipsenin ASCIIMathML.js. Kyseinen Javascript-tiedosto muuntaa yksinkertaisella tekstinotaatiolla kirjoitetun koodin MathML:ksi, jonka selain piirtää. Tiedosto ei toimi Operalla, vaikka sekin osaa näyttää MathML:ää. Olen asentanut tiedoston tähän blogiin kopioimalla sen suoraan blogin HTML-mallineeseen. Tosin alkuun pitää laittaa

<script type="text/javascript">
//<![CDATA[

ja loppuun

//]]>

tai muuten se ei toimi. Javascriptistä pitää myös poistaa kaikki kommentit, joissa esiintyy <. Asiain tilan voi tarkistaa lukemalla tämän sivun lähdekoodin.

Tässä Javascriptissä on sellainen heikkous, että se ei tule suoritetuksi Bloggerin esikatselussa, joten joudun julkaisemaan tekstin nähdäkseni miten se toimii. Tästä on tietysti se haitta, että julkaistu teksti muuttuu alinomaan, jolloin eri lukukerroilla näkee erilaisen tekstin. Ehkäpä joskus Bloggeriin saadaan Mediawikin kaltainen versiohistorian selaus.

ASCIIMathML on myös melko iso, noin 150 kB. Tämä hidastaa selvästi sivujen lataamista. Harmillista on vieläpä se, että jouduin laittamaan sen sivumallineeseen, jolloin kaikkien sivujen latautuminen hidastuu riippumatta siitä, tarvitaanko niillä MathML:ää. Ilmeisesti kuitenkaan ei ole mahdollista laittaa Javascriptiä yksittäisiin teksteihin. Pelkkä HTML-koodin sekaan kirjoitettu MathML ei myöskään toimi.

Alinopeus?

Joidenkuiden mielestä nopeusrajoituksen noudattaminen tarkoittaa, että on ajettava täsmälleen nopeusrajoituksen sallimaa suurinta nopeutta. Miten tarkasti pitäisi ajaa täsmälleen?

Ensinnäkään itse en ainakaan pysty ajamaan esimerkiksi 49,5...50,4 kilometriä tunnissa mitattaessa kolmen numeron tarkkuudella.  Nämä nopeudethan pyöristyisivät 50 kilometriin tunnissa kahden numeron tarkkuudella. Nopeusmittarini resoluutio ja tarkkuus ei yksinkertaisesti riitä moiseen puhumattakaan nopeudensäätökyvystäni. Jos yrittäisin ajaa kolmen numeron tarkkuudella, suuri osa huomiokyvystäni kuluisi nopeuden säätämiseen, mikä tuskin olisi turvallisuuden kannalta suotuisaa. Jos ajaisin 50,2 kilometriä tunnissa ja minulla olisi kahden numeron tarkkuuteen pystyvä mittari, kolmen numeron tarkkuudella mittaava pystyisi toteamaan minun ajavan ylinopeutta.

Lisäksi pitäisi määritellä aikaväli, jolta nopeus lasketaan. Teoriassahan nopeus on erotusosamäärän raja-arvo: `lim_(t_1->t_2)(x(t_2)-x(t_1))/(t_2-t_1)`, jossa `x(t)` on kappaleen, jonka nopeutta ollaan määrittelemässä, paikka ajan `t` funktiona. Nopeutta mitattaessa rajankäyntiä ei tietenkään voi viedä loppuun, koska äärettömän lyhyellä aikavälillä ei voi laskea, vaan nopeus mitataan joltain äärelliseltä ajanjaksolta. Nopeusrajoituksen noudattamiseksi on siis ajettava sellaisella nopeudella, ettei nopeudensäätövirheenkään tuloksena ylitä millään aikavälillä mitattaessa nopeusrajoitusta.

Mittaustarkkuus vaikuttaa siis oleellisesti tähän kuvitteelliseen täsmänopeuteen. Nykyisin ei tietääkseni ole olemassa säädöksiä nopeuden mittaustarkkuudesta. Entä kohta, jossa rajoitus muuttuu? On selvää, että rajoituksen täsmällinen noudattaminen tällaisessa kohdassa edellyttäisi hyvin suurta, lähes ääretöntä, kiihtyvyyttä. Edes Kimi Ferrarillaan ei pystyisi sellaista kiihtyvyyttä saavuttamaan, puhumattakaan kuorma-autoista. Toivottavasti nyt on selvää, miksi on mahdotonta ajaa täsmälleen rajoituksen sallimaa suurinta nopeutta.

Nopeusrajoitukset ovat olemassa. Niitä on noudatettava samoin kuin muitakin liikenteenohjauslaitteita. Jos nopeusrajoituksen noudattamisesta tingitään esimerkiksi poliisin puuttumiskynnykseen vetoamalla, muillekin säännöille löydetään varmasti tinkimisperusteita. Miten kauas ulottuu väistämisvelvollisuus risteyksessä? Miten vanhoja punaisia tai keltaisia päin saa ajaa? Milloin jalankulkija on astumassa suojatielle?

Valtiosektorille toimilupatoimintamalli

Toimilupatoiminnassa, joka tunnetaan myös huonosti suomen kieleen sopivalla sanalla franchise, yrittäjä hankkii luvan käyttää tavaramerkkiä ja menetelmiä. Käytännössä yrittäjä saattaa hankkia esimerkiksi toimintaympäristöä ja infrastruktuuria. Miksi tämä malli ei sopisi myös valtion työpaikkoihin? Jokaisella työntekijällä olisi oma yritys, jolla olisi lupa käyttää toimiluvan antajan tavaramerkkejä. Jokainen olisi myös vastuussa tuloksestaan. Tunnetusti rahapalkkio motivoi ihmistä tekemään työtä. Malli antaisi paljon vapautta järjestellä esimerkiksi toimitilojen ja laitteiden ylläpidosta aiheutuvia kustannuksia. Joka tietää, miten virkavastuu siirretään yhtiölle ja siinä toimiville henkilöille, kertokoon kommentilla.

Muistin jakaminen DLL:n kautta

Windowsissa prosessien on mahdollista jakaa muistia DLL:n kautta. Kun DLL:n muistialue merkitään jaetuksi, järjestelmä kuvaa muistin siten, että jokainen jaetuksi merkittyä muistialuetta käyttävä prosessi näkee saman fyysisen muistialueen. Tällaisen jaetun muistialueen avulla prosessit voivat kommunikoida.

Kirjoitin C:llä yksinkertaisen demon jaetun muistin käytöstä. Kaikki netistä löytämäni demot oli kirjoitettu C++:lla ja niissä oli lähes poikkeuksetta graafisia käyttöliittymiä, joiden toteuttamiseen tarvittavien koodirivien varjoon demon kannalta oleellinen koodi jää. Graafinen käyttöliittymä on mielestäni hätävarjelun liioittelua, joten minun demossani ei ylimääräisiä rivejä ole.

Demo koostuu kolmesta ohjelmasta: SharedDataSegmentDLLHostingApplication, SharedDataValueIncrementer ja SharedDataValuePrinter. Jaetun muistialueen sekä sen manipulointiin tarvittavat funktiot sisältävä DLL on nimeltään SharedDataSegmentDLL.

SharedDataSegmentDLL

Kun käytetään GCC:tä, DLL:ään voidaan koodata jaettu kokonaislukumuuttuja seuraavasti:

int sharedInteger __attribute__((section ("shared"), shared)) = 0;

Microsoftin kääntäjä/linkitin haluaa nähdä rivit

#pragma data_seg (".shared")
int sharedInteger = 0;
#pragma data_seg()
#pragma comment(linker, "/SECTION:.shared,RWS")

Tässä on siis määritelty kokonaisluku sharedInteger jaetuksi. Muuttuja on alustettava kuten yllä on esitetty. Muuttujan arvo voidaan lukea yksinkertaisesti tekemällä DLL:ään funktio PrintSharedDataValue():

DLLEXPORT void PrintSharedDataValue() {

printf("%i", sharedInteger);

}

Muuttujan arvoa voidaan muuttaa funktiolla IncrementSharedDataValue():

DLLEXPORT void IncrementSharedDataValue() {
sharedInteger++;
}

Tässä DLLEXPORT on määritelty siten, että kääntäjä ymmärtää, että DLL:n lataavien prosessien on tarkoitus käyttää funktiota:

#ifndef DLLEXPORT
#define DLLEXPORT  __declspec(dllexport)   // export DLL information
#endif

Lisäksi tarvitaan funktio DLLSleep(). Jos nimittäin HostingApplication kutsuisi vain Win32 API:n Sleep()-funktiota, Windowsin lataimella ei olisi mitään syytä ladata SharedDataSegmentDLL:ää. Kun DLL:ään koodataan DLLSleep():

DLLEXPORT void DLLSleep() {
Sleep(INFINITE);
}

ja kutsutaan tätä funktiota HostingApplicationissa,
Windowsin on pakko ladata DLL. Tällöin jaettu muuttuja tulee samalla alustetuksi.

SharedDataSegmentDLLHostingApplication

Tämän ohjelman tarkoitus on pysyä käynnissä ja pitää SharedDataSegmentDLL ladattuna muistissa. Ohjelma on varsin yksinkertainen:

#include "../header/dll.h"


DLLIMPORT void DLLSleep();

int main(int argc, char *argv[])
{
DLLSleep();
}

DLLIMPORT kertoo, että on tarkoitus käyttää DLL:ssä määriteltyä funktiota DLLSleep(). DLLIMPORT on määritelty tiedostossa dll.h. Muuta main()-funktiossa ei sitten tarvitsekaan tehdä. SharedDataSegmentDLLHostingApplication nukkuu ikuisesti ja pitää DLL:n muistissa.

SharedDataValueIncrementer

SharedDataValueIncrementer kasvattaa jaetun kokonaisluvun arvoa kutsumalla funktiota IncrementSharedDataValue():

#include "../header/dll.h"

DLLIMPORT void IncrementSharedDataValue();

int main(int argc, char *argv[])
{
IncrementSharedDataValue();
}

SharedDataValuePrinter

SharedDataValuePrinter tulostaa jaetun kokonaislukumuuttujan arvon kutsumalla funktiota PrintSharedDataValue()

#include "../header/dll.h"

DLLIMPORT void PrintSharedDataValue();

int main(int argc, char *argv[])

{

PrintSharedDataValue();

}

Ohjelmiston kääntäminen

Olen määritellyt dll.h:n sijainniksi ../header, jolloin jokainen lähdekooditiedosto sijaitsee omassa hakemistossaan ja dll.h header-hakemistossa. Lisäksi kääntäjää voi joutua neuvomaan etsimään otsaketiedostoja header-hakemistosta. DLL on käännettävä ensin, koska sitä tarvitaan ohjelmien kääntämiseksi. Kääntäjälle on kerrottava, että sen tulee käyttää DLL:ää vastaavaa lib-tiedostoa.

Ohjelmiston käyttö

SharedDataDLLHostingApplication käynnistetään komentotulkista. Toisesta komentotulkista käytetään SharedDataValuePrinteriä ja SharedDataValueIncrementeriä, jonka pitäisi kasvattaa muuttujan arvoa yhdellä jokaisella ajokerralla. Jos muuttujan arvo ei muutu, muuttujan määrittely jaetuksi ei ole onnistunut. DLL:n pitää sijaita samassa hakemistossa kuin ohjelmat.

Lähdekoodi

Lähdekoodia saa käyttää vapaasti.

dll.h (teksti) (HTML)
SharedDataSegmentDLL.c (teksti) (HTML)
SharedDataSegmentDLLHostingApplication.c (teksti) (HTML)
SharedDataValueIncrementer.c (teksti) (HTML)
SharedDataValuePrinter.c (teksti) (HTML)
SharedDataSegmentDemoGCC.zip

Televisioiden käyttöliittymät jälkeenjääneitä

Televisioiden käyttöliittymät ovat jääneet junnaamaan paikoilleen. Edelleenkin yritämme käyttää televisioita ja tallentimia kaukosäätimellä. En väitä, etteikö tietokonettakin ohjattaisi vielä 1960-luvulla keksityllä hiirellä ja vieläkin vanhemmalla näppäimistöllä. Kuitenkin näppäimistö ja hiiri muodostavat luontevan ja tehokkaan parin: toisella voi osoittaa ja toisella voi syöttää kirjaimia ja numeroita. Kaukosäätimellä ei voi oikein tehdä kumpaakaan. Miksei televisiotakin voisi ohjata hiirellä tai edes jollain osoittimen tapaisella laitteella?

Miksei televisiossa voisi saman tien olla ikkunoitua käyttöliittymää, joka on sentään tietokoneissa ollut jo kohta 30 vuotta arkipäivää? Televisiot alkavat kuitenkin vuosi vuodelta muistuttaa yhä enemmän tietokoneita. iMackin on ollut jo vuosia aivan taulutelevision näköinen ja se on sentään täysiverinen tietokone. Aivan hyvin televisio voisi olla mielestäni tietokoneen kaltainen. Siitä pitäisi tehdä vain televisiokäyttöön sopiva niin, että halutessaan käyttäjä voisi pitää televisionsa televisiona mutta toisaalta tietokonepuolen saisi nopeasti kaivettua esille. Apple yritti ehkä jotain tämän suuntaista televisiollaan, joka ei kuitenkaan koskaan saavuttanut yhtä suurta menestystä kuin iMac tai kannettavat, iPodista puhumattakaan. Apple TV:n nettisivuja katsellessa ei esimerkiksi helposti selviä, voiko televisioon liittää antennin ja voiko sillä katsella DVB-lähetyksiä. Ei ihme, että TV ei menestynyt, jos sen markkinointiin ei panostettu edes tämän vertaa.

Microsoftillakin on Media Centerinsä, mutta Vista-kokemuksieni perusteella voin aavistella, että Media Center ei todellakaan tee television katselusta miellyttävää. "Tärkeitä päivityksiä on asennettu. Tietokone käynnistyy uudelleen 4 minuutin kuluttua. Hyvästi."

Jotkut tekevät tavallisista tietokoneista televisiolähetysten toistoon ja tallennukseen sopivia monitoimilaitteita. Tämä ei kuitenkaan mielestäni ole kovin kivaa, sillä minulle jo verkko-, virta- ja hiiripiuha ovat liikaa. Jokainen järjestelmän komponentti tuo oman lisänsä toimintaepävarmuuteen. Vaikka periaatteessa komponentit olisivat yhteensopivia, käytännössä kuitenkin esiintyy yllättäviä ongelmia, joita on hyvin vaikeaa ennakoida ennen ostamista. Juuri tästä syystä olisi tärkeää, että kaupasta saisi ostaa valmistajan testaaman kokonaisuuden.

Mielestäni television pitäisi olla jättikokoinen iMac, esimerkiksi 32 tai 40 tuuman näytöllä. Siihen tarvitsisi lisätä vain USB-DVB-viritin, langaton näppäimistö ja hiiri. Jos vielä virittimellä olisi Applen tuki ja testaus takana, kaikki toimisi heittämällä. Toki 40 tuuman näyttö olisi tavanomaisilla 90 DPI:n tarkkuuksilla todennäköisesti melkoisen kallis, mutta miksei noissa TV-malleissa voisi tinkiä 90:stä ja käyttää samoja näyttöjä kuin tavallisissakin televisioissa. Esimerkiksi Applen 30 tuuman Cinema-näyttö 2560x1600 pisteen resoluutiolla maksaa Applen verkkokaupassa tällä hetkellä 1849 euroa. Voisin kuvitella, että esimerkiksi 2000-2500 euron television ostajat ovat aika harvassa.

Televisio aikansa elänyt?

Mikael Jungner yrittää kovasti saada ihmisiä television pariin ja erityisesti maksamaan televisiomaksua milloin hyvällä ja milloin hieman pahemmalla. Television kulta-aika alkaa kuitenkin kääntyä loppua kohden. Netin myötä televisio ei ole enää niin yksinvaltaisessa asemassa kansalaisten viihdyttäjänä kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Televisioihmisten tuleekin olla tarkkana, sillä taajuuksille on nykyisin monta ottajaa.

Suuri osa television datavirrasta on tarpeetonta, sillä esimerkiksi monet uutiset voi aivan hyvin lukea netistä. Tyypillinen uutinen vie selostettuna ehkä noin kolme minuuttia lähetysaikaa. Jos oletetaan 3 Mbit/s datavirta, uutisen siirtämiseen tarvitaan 3 min · 60 s/min · 3 MBit/s= 540 MBit = 67,5 MB. Sen sijaan tekstinä sama uutinen on muutamia kymmeniä kilotavuja. Tekstiformaatti on ylivoimainen siinä mielessä, että lukiessaan ihminen (ainakin minä) saa keskittyä vain lukemiseen eikä tarvitse yrittää kuunnella ja katsella samaan aikaan. Liikkuva kuva uutislähetyksissä on monissa tapauksissa turhanpäiväistä täytettä, joka on kalliisti kuvattu. Tekstissä on myös helppo palata taaksepäin lukemaan uudelleen kohta, joka ensimmäisellä lukukerralla jäi ymmärtämättä. Huononäköisille on kehitetty nettiselaimia, jotka lukevat ääneen tekstiä. En tiedä miten huononäköiset ja -kuuloiset uutisensa kuluttavat, mutta tuskin ainakaan televisiolla.

Oikeastaan melko harvoin jonkin asian ymmärtäminen ja opetteleminen vaatii yhtäaikaista äänen ja liikkuvan kuvan toistoa. Sääennusteiden ilmanpaine- ja pilvianimaatiot käyttävät liikkuvan kuvan tehokkaasti hyödykseen. Ohjelmistomaailmassa video on hyödyllisimmillään esimerkiksi ohjelmiston käyttöä esittelevässä ruudunkaappausvideossa, jossa käyttäjä selostaa tekemisiään puheella. Samoin esimerkiksi jonkin koneen toiminnan ymmärtämistä voi helpottaa liikkuvan kuvan avulla. Tällöinkin todennäköisesti hyvin lyhyt videonpätkä riittää. Televisiossa esitettävä sisältö tulisi valikoida huolellisesti, jotta ei esitetä turhaa eikä toisaalta liian vaikeaa sisältöä. Yksi liikkuvaa kuvaa tarvitseva sisältötyyppi on viihde, jota ohjelmasisällöstä suuri osa jo onkin.

Television suosio riippuu hyvin paljon siitä, onnistutaanko televisioon hankkimaan ohjelmistoa, josta katsojat pitävät. Tässä onkin television suurin heikkous nettiin verrattuna - katsojalla ei ole sisältöön käytännössä juuri minkäänlaista valtaa. Toki katsoja voi vaihtaa kanavaa, mutta se ei silti välttämättä tuo ruutuun katsojan haluamaa sisältöä. Kaupalliset kanavat pyrkivät tietenkin optimoimaan ohjelmistonsa siten, että kanava saa mahdollisimman suuret katsojalukumäärät, joita kelpaa esitellä mainostajille. Ylellä on sikäli erilainen asema, että se ei ole niin riippuvainen katsojaluvuista. Toki televisiomaksun maksajien määräkin varmasti on sitä suurempi mitä suurempaa joukkoa Ylen tarjoama sisältö miellyttää. Mielestäni Ylen tärkeimpiä tehtäviä olisikin toteuttaa katsojien harvinaisempiakin toiveita. Itse kaipaisin enemmän asiaohjelmia, joista voi edes kuvitella olevan jotain hyötyä. Monet dramatisoidut dokumentit ovat mielestäni hyvin viihdyttäviä, jotkut jopa liiankin.

Televisio on alakynnessä myös aikasidonnaisuudessaan. Entäpä jos netissä palvelimet olisivat käytössä vain tiettyinä aikoina? Esimerkiksi uutisia pääsisi lukemaan kello 19.00-19.10, talousuutisia 19.10-19.20, urheilu-uutisia 19.20-19.25 ja sääennustetta 19.25-19.30. Pankkiin ja verkkokauppaan pääsisi halvimpaan aikaan aamu- ja iltapäivisin. Tämähän turhauttaisi käyttäjät aivan hermoromahduksen partaalle. Samantyyppinen aikataulusidonnaisuusongelma on myös julkisilla liikennevälineillä. Tuskin kukaan voi ennustaa minuutin tarkkuudella, kauanko kauppareissu kestää. Ei ole mukavaa elää aikataulupaineessa ja sen tuomassa epävarmuudessa.

Miten television katsoja löytää mieleisensä ohjelmat? Ohjelmalistauksien lukeminen on äärimmäisen tylsää puuhaa, koska siinä on sama ongelma kuin ohjelmavirran seulomisessa. Jaksaako kukaan lukea pitkiä ohjelmalistauksia, joissa 90 prosenttia on turhaa? Katsojalle pitäisi jollain hyvin helpolla tavalla saada tiedotettua juuri hänelle sopivista ohjelmista. Miten olisi esimerkiksi Etuovi.comin vahti, joka tiedottaisi vaikka sähköpostilla tai tekstiviestillä ohjelmistoon tulleesta katsojaa kiinnostavasta ohjelmasta? Entä jos netissä käytettäisiin samanlaista listausmenetelmää kuin televisiossa? Käyttäjät lukisivat luetteloita nettisivuista tai arpoisivat satunnaisia ip-osoitteita tai urleja.

Entä menneiden televisio-ohjelmien hakeminen? Toisinaan sattumalta törmää mielenkiintoiseen ohjelmaan, jonka nimen haluaisi jälkeenpäin selvittää. Pikaisen nettikatsauksen tuloksena sanomalehti näyttäisi olevan edelleen paras työkalu. Telvis.fillä pääsee kohtuullisen helposti ajassa taaksepäin. Telkku.comillakin pääsee taaksepäin, mutta se on muuten hiukan kömpelö. Miksei menneitä haluta näyttää? Onko levytila niin kallista? Kyllä nykyisilla tekniikoilla luulisi saavan aikaiseksi kunnollisen ohjelmaoppaan, kun kerran karttapalvelutkin toimivat niin hyvin.


Ylen ohjelmaoppaan etusivu

Ylen ohjelmaoppaan etusivulta pääsee katselemaan Ylen ohjelmistoa sisältötyypin mukaan lajiteltuna. Samoin varmasti muillakin kanavilla on omat ohjelmaoppaansa. Näissä kaikissa on kuitenkin se heikkous, että ei ole mitään tapaa koota kiinnostavia ohjelmia yhteen paikkaan, josta niiden lähetysajat voisi esimerkiksi siirtää kännykän kalenteriin tai tallentimeen ajastettua tallennusta varten. Toki lähetysajat voi kirjoittaa kynällä paperille ja käydä sitten siirtämässä tallentimeen käsin. Tässä ei tietenkään ole mitään järkeä, koska ATK:n eli automaattisen tietojen käsittelyn pitäisi juuri olla automaattista.

Finlux 72FD50++ T

Finlux 72FD50++ T on 28-tuumainen DVB-virittimellä varustettu kuvaputkitelevisio, jota markkinoitiin palamattomana. Kuvaputken valtakauden lopulla 2000-luvun alussa televisiopalot saivat paljon julkisuutta. Finlux iski tähän markkinarakoon palamattomalla mallistollaan. Valitettavasti Finluxin kannalta kuvaputken aikakausi oli päättymässä, eikä Finluxilla ollut tarjota litteitä malleja. Finlux ajautui konkurssiin, ja televisioiden valmistus Turun TV-tehtaalla päättyi lopullisesti vuonna 2005. Seuraavassa muutamia käyttökokemuksia 72FD50++:sta.

Vahvuuksia

1. Terävä kuva. Nykyiset LCD- ja plasmanäytöt eivät pysty tuottamaan yhtä terävää kuvaa kuin tämän television kuvaputki. Voisikohan syy olla kuvapisteiden koossa ja interpolaatiossa? Harvassa litteässä näytössä on 720x576 kuvapistettä kuten nykyisessä televisiokuvassa. Valmistajat ovat kaiketi lähes yksimielisesti päätyneet interpolaatioon eli kuvan venyttämiseen, joka väistämättä sumentaa kuvaa. Saman ilmiön voi havaita tietokoneella, kun valitsee resoluution, jossa on vähemmän kuvapisteitä kuin monitorissa. Vaihtoehtoisestihan voitaisiin jättää pimeiksi ne pikselit, joille ei riitä kuvaa.
2. Luotettavuus: monenkaan vuoden käytön aikana televisio ei juuri jumiutunut tai kaatunut. Laitteistovikoja ei ollut.

Heikkouksia

1. SCART-liittimen kautta tulevaa kuvaa voi katsoa vain kahdella kuvasuhteella, joista kumpikaan ei ole 4:3. Useimmat ohjelmat näkyvät siis väärällä kuvasuhteella.
2. Kaikki kuvasuhteet on nimetty. Pelkkä suhdeluku olisi paljon selkeämpi.
3. Äänenvoimakkuutta säädettäessä kuvan alareunaan ilmestyy äänenvoimakkuutta kuvaava palkki, joka peittää tekstitykset alleen.
4. Äänenvoimakkuuden säätäminen on vaikeahkoa kuulokkeiden ollessa kytkettynä. Tällöin edellisessä kohdassa mainitussa palkissa on sekä kuulokkeiden että kaiuttimien taso. Valintaa vaihdetaan ↑- ja ↓-näppäimillä. Jos käyttäjä painaa näitä näppäimiä liian myöhään, valikko ehtii kadota ja käyttäjä tulee vaihtaneeksi kanavaa.
5. Kanavan vaihtaminen on melko hidasta.
6. Ohjelmaopas on äärimmäisen hidas ja hävittää ohjelmatiedot muistista, kun ohjelmaopas suljetaan.
   
7. Toisinaan kun kanavan numeron näppäilee ja painaa OK-näppäintä, ilmestyy kanavaluettelo, joka peittää kuvan ja joka on kuitattava OK-näppäimellä. Mihin kanavaluetteloa tarvitaan, jos käyttäjä tietää kanavan numeron?
   
8. Kuulokeliitännän signaalissa on melko voimakas korkeataajuinen häiriö, joka kuulostaa melkein heinäsirkalta.
9. Televisio päästää korkeataajuista ja melko voimakasta melua.
   

WM

Tällä ohjelmalla, tai pikemminkin ohjelmistolla, ei ole selvää nimeä. Ohjelmistoon kuuluu yksi suoritettava ohjelma, wm.exe, ja yksi kirjasto, wmmouse.dll. Ohjelmiston tarkoitus on helpottaa ikkunoiden siirtämistä ja niiden koon muuttamista. Unixeissa monet X-ikkunointiohjelmat sallivat ikkunan siirtämisen siten, että kohdistinta ei tarvitse sijoittaa ikkunan otsikkopalkin päälle. Kun jotain muunninnäppäintä, yleensä Alttia, pidetään painettuna samaan aikaan kuin hiiren ykköspainiketta, hiiren kohdistimen alla päällimmäisenä oleva ikkuna seuraa hiiren kohdistinta. Ikkunan kokoa voi WM:n avulla muuttaa pitämällä hiiren kakkospainiketta ja Alttia painettuna ja liikuttamalla hiiren osoitinta.

WM:n yksi hienoimpia ominaisuuksia on lähdekoodin vapaus. Lähdekoodi on saatavissa Codeprojectista hakusanoilla "X-window manager". Tavoitteni on lisätä WM:ään ominaisuus, joka muuttaa hiiren rullaustapahtumien käsittelyä siten, että hiiren osoittimen alla oleva ikkuna vastaanottaa rullaustapahtumat. Lisäksi koukkujen pitäisi nielaista hiiren kolmospainikkeen painallukset huolellisemmin, sillä esimerkiksi Matlabin ohjeselaimen ikkunat avaavat kontekstivalikon, kun hiiren oikea näppäin vapautetaan, vaikka Alt olisi ollut painettuna.

Koodin parantelu tosin vaatisi, että pitäisi opetella C++:aa. Pitäisi myös osata ja ymmärtää koukkuja. Tämän jälkeen olisi ehkä mahdollista ymmärtää, miten ohjelma toimii. Lisäksi olisi hyvä saada ohjelma kääntymään wxDev-C++:lla, koska se on vapaasti saatavissa. Codeprojectista saatava koodi toimii vain Visual Studiolla käännettynä. Ohjelma toimi myös Visual Studio Express Editionilla käännettynä, mutta jostain syystä vain debug-versiona, jolloin se vaati Expressin mukana toimitettavia kirjastoja, mikä vaikeuttaa ohjelman binäärin siirtämistä.